Laihdutukseen valmistautuminen ja siinä pysymisen fiiliksiä

Sannan kanssa keskusteltiin että olis hyvä kirjoittaa niitä oikeita ajatuksia koko dietistä ja fiiliksistä, koska eihän se oikeesti ole ruusuilla tanssimista kun on houkutuksia kaupat ja pika ruokalat täynnä. Myös läheisten tuki on silloin tärkeää. On hyvä jos joku pystyy tsemppaa toista tosissaan ja olla hengessä mukana.

Sannan omia ajatuksia siis tässä:

"Eikö voida aloittaa jo,ei kai sitä tammikuulle odoteta,en vain malttaisi odottaa,kyllä minä siihen pystyn tältä seisomalta", näin ajattelin silloin kun Jennin kanssa suunniteliin tätä treenaus hommaa. Onneksi kuuntelin Jenniä,joka käski nauttia vielä siitä ruuasta (ja juomasta) jotka ei ole dietin aikana sallittuja. Minähän nautin ja se varmasti näkyy pöhötyksenä aloitus kuvassa. 

  Niin koitti sitte Torstai 2.1.2014, eka diettipäivä. Nousin jo hyvissä ajoin valmistamaan aamupuuroa ja sen jälkeen kotitreenin tekemään.. voi että tuota tunnetta mikä tuli! Se odotettu päivä vihdoin saapui,! Ja niin lähti treeni ja dietti kulkemaan käsi kädessä. Helppoahan tämä on,ajattelin. Luulo ei ole tiedon väärti. Taisipa olla lauantai kun itkia tihrustaen Jennille soitin,tekee mieli jotain,en tiennyt mitä.. Jotain jota suuhun laittaa,vaikka nälkä ei todellakaan ollut. Jenni tsemppasi henkisesti ja onneksi se tunne menikin ohi,mutta sama homma sunnuntaina,,, Sitten alkoi pikkuisen helpottaa.. Noina hetkinä varsinkin ja silloin kun treeniä tekee ja ärräpäitä päästelen hiljaa päässäni,mietin vain sitä tavoitetta,minkä eteen tätä teen. 

   Minulle on aivan sama,mille muut ihmiset näyttää,onko heillä ylipainoa,mutta se että kun et itse ole sujut oman kroppasi kanssakuva silmissä miltä haluaa näyttää,antaa sen motivaation rutistaa uudelleen ja uudelleen..

 Mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta,ei edes tässä iässä, hitaampaa se ehkä on,ja tuntuu että kaikki "roskaruuat" on todellakin jumahtanut tuohon keskivartaloon, ei nuorena näin ollut..

  Nyt aletaan olla puolessa välissä tätä projektia, ja voin sanoa että ensimmäinen viikko oli henkisesti kaikkein rankin,treenaamisen kanssa ei ole ollut ongelmia,mutta se ruoka,kun ei voi mättää silloin kun haluaa ja miten sattuu.. Säännöllinen ateria väli,ylimääräiset hiilarit pois on tehneet sen että itse on paljon paljon virkeämpi, eipä tuu nukuttua enää päikkäreitä ruuan jälkeen, kun ei vedä hiilarimättöä,ei vaikka poika yöllä valvottaa. Kyllä,terveellinen ruoka on hyvää,odotan varsinkin päivällistä kun syön uunissa haudutettuja kasviksia,nam! Parsakaali on ihan ykkönen!

Torstai päiviä odotan kun kuuta nousevaa,silloinhan mitataan ja punnitaan ja otetaan kuvia. Kuvat ja mittanauha puhukoot puolestaan!

 Lopuksi haluan vielä kertoa sen,että tähän pitää olla motivoitunut ja henkisesti valmistautunut,muuten ei onnistu,en minä ainakaan. Henkinen tukihenkilö,jolle voit soittaa tai puhua ja purkaa tuntojasi on itselle ainakin ollut hyvin tärkeä asia! Minulla ja Jennillä on välimatkaa hippusen vajaa 700km,mutta se ei ole ollut este onnistumiselle. 

Jaksetaan vielä loppurutistus,ja katsotaan milta kuvat sitten näyttää,satalasissa tässä mukana ollaan! 

Älä sano ehkä, jos voit sanoa kyllä.

Älä sano katsotaan huomenna

jos voit jo tänään sanoa ei.

Älä sano lintu kuin lintu,

sano pääskynen tai haukka.

Älä sano kukka kuin kukka,

sano keltavuokko, Anemone

ranunculoides, ja kissankello.

Älä sano, no olkoon, jos voikukista

aletaan keittää heikoille keittoa

ja kissankelloilla halutaan soittaa

muurahaisillekin sapeli kouraan.

Älä sano, samapa tuo, silläkin uhalla

että sinut heitetään vailla

vettä ja paitaa, pimeään, kylmään.

Älä pelkää yksinäisyyttä, ehkä se

on pelkkä tauko ennen loppusoiton

pitkää, kiivasta syleilyä.

Älä huokaa jos sinun on huudettava.

Älä huuda jos kuiskauskin rikkoisi

kurkiaurat matkalla rinnasta rintaan,

särkisi ikuisesti aran astiamme.

Älä, älä koskaan suutele otsalle

jos voit suudella suoraan suulle.

Tommy Tabermann

Sanna